Miilumachine positiivisella otteella tulevaisuuteen

Omistajat ovat tehneet koko Miilukangas konsernissa valtavasti investointeja, jotka vaikuttavat henkilöstön saatavuuteen, tuotannon tehokkuuteen, uuden teknologian hyödyntämiseen, toimitusvarmuuteen ja asiakassuhteiden vahvistamiseen. Esimerkkinä konehankintojen merkityksestä yrityksen kilpailukyvyn parantamisessa on Contos Oy:n toimittama avarruskone Tos Varnsdorf WHR 13 Q, jonka myötä myös vanhempien Tos Varnsdorf työstökoneiden ohjelmistoja päivitetään nykyaikaan.

”Uusi investointi erottaa meidät kilpailijoista, koneen varustustaso on ensimmäisiä Suomessa. Se merkitsee parempaa palvelua ja tuotannon tehokkuutta, joka näkyy suoraan asiakkaan kukkarossa. Monipuolisesti varustettu kone vähentää työvaiheita sekä lyhentää ja tehostaa valmistusta, sanoo toimitusjohtaja Kari Vimpari, Miilumachine Oy.

Tärkeät konekaupan tukipalvelut

Konekauppaan vaikuttaa ratkaisevasti asiantuntevat tukipalvelut. Konemyyjä Contos Oy oli “linkki” asiakkaan ja tehtaan välillä.  Miilumachine sai tarjouksen tehtaalta, tuotantoonsa parhaiten soveltuvan koneen sekä tehtaan täyden takuun ja tuen.

Koneen käyttöönoton yhteydessä huoltoyhtiö Edufix Oy toimitti Miilumachinelle räätälöidyn ohjelmointiaseman ja koneeseen asennettiin automaattikinematiikka pyöröpöydälle sekä kulmapäälle.

Edufixin erityisosaamisen ansiosta käytössä on HEIDENHAIN-ohjauksen työstövoimavalvonta, jolloin koneen ohjaus on tarkempi ja käyttäjäystävällisempi.  ”Lisäominaisuuksista muun muassa kinematiikkasofta päivitetään myös vanhempiin koneisiin, koska varsinkin pienissä sarjoissa asetusten tekoaika on merkittävä. Uudella softalla saavutetaan jopa 25 prosentin lyhennys tällin tekoon”, kommentoi Vimpari.

Uuden koneen hankintapäätökseen ei riitä, että kauppa saadaan tingittyyn hintaan.

”Konekauppaan vaikuttavat ratkaisevasti tukipalvelut ja niiden laatu. Myyjän ja tehtaan antama informaatio sekä varaosa- ja huoltopalvelut ovat oleellisen tärkeitä. Nyt meillä on suora yhteys Edufixin huoltopalveluun ja tehtaalle. Palaute saadaan parhaimmillaan jopa kahden tunnin sisällä, koskee se sitten korjausehdotuksia tai varaosien hankintaa”, Vimpari jatkaa.

Edufixilta etädiagnostiikka ja koulutus

Edufixin tarjoamat etädiagnostiikka, räätälöity käyttökoulutus ja huolto varaosineen ovat koneen elinkaaripalveluja. Uusi teknologia ja älypuhelimet mahdollistavat koneenkäyttäjien tiiviin yhteydenpidon huoltoyritykseen. Päivittäinen kontaktointi sujuu esimerkiksi WhatsApp-ryhmän kautta. Nopea viestintä tukee koneenkäyttäjiä tehokkaaseen käytön oppimiseen. Samalla tiedon nälkä kasvaa.

”Edufixin tuki huollon ja koulutuksen suhteen on ollut erinomaista”, kehuu Vimpari yhteistyötä.

Henkilöstön koulutuksia on sovittu kahden viikon jaksoiksi keväälle ja syksylle. Koulutusjaksolla Edufixin Jukka Honkanen opastaa käytännönläheisesti koneistustöiden ohessa koneen käyttöä ja sen uusia ominaisuuksia. ”Työntekijät ovat ottaneet räätälöidyn täsmäkoulutuksen ja työkalutietouden hyvin vastaan. Samalla saadaan vahvistus siitä, kuinka hyvin koneen ominaisuudet on otettu höytykäyttöön”, kertoo koneenkäyttäjien palautteesta Kari Vimpari.

Toimitusvarmuutta investoinneilla

Asiakkaat ovat hyvin valveutuneita. He haluavat ajanmukaista tietoa konekannan kehityksestä ja huoltotoimista. Nykyteknologian avulla asiakkaan kanssa voidaan jakaa tuotantonäkymää, mistä he voivat seurata varasto- ja materiaalitilannetta.

Asiakas arvostaa toimivia koneita, sujuvia huolto- ja varaosatoimituksia sekä henkilöstön koulutusta, sillä ne vaikuttavat suoraan konepajan toimitusvarmuuteen ja laatuun. Miilumachinen kaikilla koneilla on huoltosuunnitelma, mikä takaa systemaattisen koneiden kuntoseurannan.  Solupalavereissa käydään läpi mm. koneiden käyttöön liittyvät ongelmat myös työntekijän näkökulmasta.

Työturvallisuus ja työviihtyvyys

Investoinnit ja teknologian hyödyntäminen merkitsevät nykyaikaista työkulttuuria ja asennetta. Työntekijät kommunikoivat ja hyödyntävät ammatillista oppia keskenään. Keskustelun ja tietotaidon jakaminen ovat osa toimintamallia, mikä voi olla uutta monelle ulkomaalaiselle työntekijälle. Ammatillinen ego ei voi olla kysymisen este. Työntekijöiden tyytyväisyys ja motivointi oman työpanoksen sekä ammattitaidon kehittämiseen on oikea suunta yrityksen kannalta. Uuden tiedon oppimisprosessi kestää yksilölliset erot huomioiden noin vuoden.

Yhtiössä panostetaan erityisesti työturvallisuuteen ja työviihtyvyyteen. Esim. riskikartoitukset tehdään säännöllisesti niin uusille kuin vanhoille koneille.  Uuden teknologian ja jatkuvan koulutuksen myötä riskit työtapaturmille pienenevät, mihin vaikuttaa olennaisesti myös työntekijöiden asenteet. Monipuolisesta ja raskaasta työstä huolimatta Miilumachinella on vältytty vakavilta työtapaturmilta ja työsuojeluasiat on hoidettu mallikelpoisesti. Konsernin jokainen yhtiö seuraa aktiivisesti työturvallisuuttaan ja ottaa huomioon niihin liittyvät palautteet. Samalla konsernissa huolehditaan siitä, että työntekijöillä on mahdollisuus kehittyä työssään. Systemaattinen kehittäminen kattaa muutakin kuin vain sertifikaattien edellyttämät toimenpiteet.

Nykyaikaiset panostukset henkilöstön työviihtyvyyteen ulottuvat myös vapaa-aikaan. ”Voimme verrata Miilumachinen toimintaa vanhaan patruuna-ajatteluun. Työssä viihtyminen ja hyvinvointi huomioidaan laajemmin mm. tukemalla töihin tulevien perheiden asunnon hankintaa, perheen puolison työn saantia, lasten koulu- ja harrastusmahdollisuuksia. Työterveyshuolto kattaa laajennetut palvelut. Työnantajan kustantama työkykyvakuutus antaa elämänturvaa.  Sosiaalinen kanssakäyminen ja sujuva arki vahvistavat työntekijän sitoutumista työhön.  Positiivinen työnantajakuva auttaa myös uuden työvoiman rekrytoinnissa”, tiivistää Vimpari.

WHR 13Q koneen tärkeimmät speksit:

  • Merkki ja malli: Tos Varnsdorf WHR 13 Q
  • Ohjaus: HEIDENHAIN, Siemens, Fanuc
  • Kara: jatkuva teho 41 kW, 3000 rpm, 10–70 bar läpijäähdytys
  • Työkalunvaihtaja: 40–120 paikkaa
  • Pyöröpöytä: 12–25 tonnia, eri mittaisia pöytälevyjä, välyksetön/koneistava
  • X-akseli: 3500–6000 mm
  • Y-akseli: 2000–3000 mm
  • Z-akseli: 1250–3200 mm
  • V-akseli (ram): 700 mm
  • W-akseli: 650 mm

Lisälaitteet ja optiot: mm. kulmapäät, tukilaakerit, kierroksen kertojat, robottityökaluvaihtaja, täysautomaattinen lisälaitteen/kulmapään vaihtaja, paletinvaihtaja, erilaiset suojavaihtoehdot kuten täyskaappisuojaus

Miilumachine

Miilumachine Oy on raskaan teollisuuden toimija, jonka erikoisosaamista ovat asiakkaiden suunnittelemat projektit ja sarjatuotteet. Palveluun kuuluu monipuolinen koneistaminen, kokoonpano- ja korjaustyöt, hitsatut teräsrakenteet, taivutuspalvelut sekä mittauspalvelut. Miilumachine Oy kuuluu Miilukangas- konserniin.

Contos

Contos Oy toimii raskaita metallintyöstökoneita valmistavien tehtaiden valtuuttamana edustajana Suomessa. Ydinosaamisalueena on avarruskoneet ja karusellisorvit. Laadukkaan yhteistyöverkoston ansiosta Contos välittää myös muita metallintyöstökoneita asiakastarpeen mukaan.

Edufix

Edufix Oy on konepajateollisuuden huoltoyritys, jonka palveluja ovat metallintyöstökoneiden käyttökoulutus, asennus ja huolto sekä alkuperäiset varaosat tunnetuimmille työstökonemerkeille. Erikoisosaamisalueena ovat HEIDENHAIN ohjaukset sekä työstökoneen tehon ja käytön optimointi.

Raija Sundgren JIPS Oy / kuvat: Miilumachine Oy